
Löysin gestaltin eli hahmoterapian täysin sattumalta toistakymmentä vuotta sitten kun etsin terapeuttista tukea omassa elämänkriisissäni. Silloin lähti liikkelle pitkä prosessi, jonka aikana moni asia elämässäni meni uusiksi, ja jonka kautta olen päätynyt tekemään työtä, jota rakastan.
Haluan antaa työssäni eteenpäin kaikkea sitä hyvää, jota olen oman matkani varrella saanut ja oppinut eri ihmisiltä – kouluttajiltani, terapeuteiltani, työnohjaajiltani ja asiakkailtani. Tällä hetkellä työskentelen pariskuntien ja yksilöasiakkaiden kanssa omalla työhuoneellani Mechelininkadulla Helsingissä ja Väestöliiton Terapiapalveluissa. Vuonna 2018 toimin osa-aikaisena perheneuvojana Kirkkonummen seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksessa.
Valmistuin gestalt- eli hahmoterapeutiksi (Clinical Gestalt Psychotherapist) vuonna 2015 tanskalaisesta Gestalt Institute of Scandinaviasta. Lopputyössäni “I am here with you – moments of intimacy in Gestalt Therapy” tutkin terapeutin ja asiakkaan välistä suhdetta ja sen merkitystä terapialle. Opintoihini kuuluvan vapaaehtoistyön tein Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksessa Helsingissä vuosina 2013-2015.
Pari- ja seksuaaliterapian täydennyskoulutuksen (Metodi Team, kouluttajina Marjo Timoria & Markku Väätäinen) suoritin 2016-2017 Helsingissä. Lisäksi olen tehnyt psykoterapeuttikoulutuksen edellyttämät lisäopinnot (30 op, 2015) Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa ja opiskellut tunnekeskeisestä pariterapiaa (Emotionally Focused Couple Therapy EFT) perusopintojen verran (Hanna Pinomaa, Helsinki 2018). Masennukseen, häpeään ja narsisimiin olen perehtynyt mm. The Basics of Psychopathology – A Gestalt Therapy Approach -täydennyskoulutuksessa Helsingissä (2018) ja International Training On Psychopathology -koulutuksessa Torinossa, Italiassa (2019).
Tällä hetkellä opiskelen työnohjaajaksi kaksivuotisessa koulutuksessa (2020-2022), joka on Suomen työnohjaajat ry:n (STOry) koulutussuositusten mukainen. Tarjoan työnohajusta sekä yksilöasiakkaille että ryhmille.
Pohjakoulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri (Helsingin yliopisto, 2006) ja ensimmäiseltä ammatiltani toimittaja.